3. päivä - Ahdistus
Herään huonosti nukutun yön jälkeen ja olo tuntuu
ahdistavalta herätessä. Ihan kuin heräisi todellisuuteen ja tajuan sen aina
joka aamu uudestaan ja uudestaan. Tiedän, että tänään pitää käydä kaupassa ja
hakemassa postista paketti joten se ainakin saa minut ulos.
Kävelen helteisessä Espoossa kauppaa kohden ja tajuan
miettiväni, että miten tämä saadaan korjattua. Saako tätä korjattua? Miksi edes
haluaisin korjata? Yritän muistuttaa itseäni, että jokainen tunne ja jokainen
ajatus tulee ja ne menee. Ne eivät ole pysyviä – kiitos YIN joogan joka tämän
on opettanut.
Mietin matkalla myös voisinko tavata sinua – suostuisitko siihen.
Haluaisin kertoa, että ne ole sinulle vihainen mutta olen pettynyt.
Joudun kaupassa tekemään elokuvista tutun syöksähtämisen
hyllyjen väliin koska luulen näkeväni meidän yhteisen tutun ja entisen työkaverin
tyttöystävänsä kanssa. Näytän hikiseltä ja otsassa lukee isolla ”Eronnut” joten
en todellakaan halua ketään tuttuja nähdä – ajatus kauhistuttaa.
En ole juurikaa syönyt ja ulkona rupeaa olemaan jo
aamupäivällä niin kuuma – että pelkään kaatuvani maahan. Kun tulen lähemmäs
kotia niin ajatus ystävyydestä tulee mieleen. En halua parisuhdetta takaisin
mutta ystävänä olisi kiva olla. Eikä ole loistava idea? Tämän jälkeen mietin,
että haluanko olla oikeasti ystävä vai yritänkö paikata jotain asiaa surussani.
Onkohan tämä nyt ihan todellinen tunne.
Niin kauan kuin kirjoitan tai puhun jonkun kanssa ja
toistelen itselleni, että olen surullinen, ahdistunut, nälkäinen ja pettynyt
niin ahdistus pysyy poissa. Päätän siis jatkaa päiväkirjan kirjoittamista koska
se auttaa. Huvittavaahan tässä oli se, että SINÄ ehdotit kirjoittamista.
Kello 13:10 saan syötyä. Ennen sitä mun pitää itkeä. Jos en
itke niin sitten en pysty nielemään. Seuraavalle päivälle kehitän aikataulun:
heti aamusta kunnon itku, sen jälkeen kunnon aamupala ja kahvia. Sen jälkeen
olo on hyvä ja melkoisen voittamaton.
Voikohan suru tehdä mielisairaaksi? Tuntuu, että välillä
mennään aallon huipulla ja välillä aallon pohjalla? Miten tästä eteenpäin?
Olen kertonut siskolle ja kirjoittelen siskon kanssa joka
päivä Facebookissa. Pohdimme, pyörittelemme ja heittelemme ideoita. Parasta
terapiaa!
Kerroin eilen siskontytölle – se helpotti koska olemme menossa
heti ensi viikolla kävelemään. Odotan sitä!
Kerroin uudelle Facebook ystävälle tilanteesta avoimesti –
yllätti koska hän on samassa tilanteessa, että parisuhde natisee.
Tekisi mieli huutaa koko maailmalle, jos se vaikka auttaisi.
Välillä tulee ihmeellisiä asioita mieleen ja yritän
itselleni kertoa, että nämä tilanteet ja tapahtumat on olleet tärkeitä myös
sulle. Kosketukset ja suukot – läheisyys vaikka se ei aina tuntunut olevan
sulle hieno kokemus. En suostu uskomaan, että nämä tilanteet ovat olleet pahoja
tai että suhteemme ei olisi ollut myös hieno.
Illalla löydän armollisuuden ja luulen, että sen avulla
tästä päästään. Sinulla on vaikeaa – ymmärrän.
Kommentit
Lähetä kommentti