Erosta voittajana

Kuvittele tilanne jossa itse olet onnellinen. Arki menee eteenpäin ja suunnitelmia on tehty - kaikki oli ok. Jos nyt olet onnellinen parisuhteessa tätä lukiessasi niin kuvittele puolisosi, avokkisi tai poikaystäväsi tulemaan kotiin ja sanomaan...."tää oli tässä!" Miltä se tuntuisi? Kunnes tulet kotiin ja sanot, että tämä oli tässä. Kaikkein kauheinta tässä on se, että tiedän sinun kokeneen tämän. Miksi sitten teit sen minulle?  Hyvinkin kliseinen mutta paikkansa pitävä ajatus on, että kohtele muita kuten haluat itseäsi kohdeltavan. Onko kyseessä kunnioituksen puute toista kohtaan? Mietin nimittäin ensimmäisen kuukauden, että mitä niin kamalaa olen tehnyt, että vihaat minua niin paljon. Ajattelin, että ihmisen pitää vihata toista jotta voi tehdä noin toiselle. En ole ehkä vieläkään päässyt pitkälle tästä ajatuksesta - toki olen pyöritellyt mielessä ajatusta, että vika ei sittenkään ollut minussa vaan sinun tavassa kohdata vaikeita tilanteita. Tuntuu kummalliselle tai jopa sadi

Hyvä päivä olla töissä ja aamulla kun kävin töihin huomasin nauttivani töihin tulemisesta. Olen tietysti aikaisemminkin nauttinut mutta ehkä nyt asiat vaan tuntuvat voimakkaammilta. Ne pienetkin onnen hetket. Vielä oli eilinen ja sen tuomat pienet helpotuksen hetket mielessä. Eilen siivoilin asioita pois kotona jotka muistuttivat sinusta. Poistin golfmailat pois, palapelin (joka oli ollut tekemättä jo pitkään) pois ja jääkaapista heitin asioita pois. Uskon tämänkin kuuluvan tähän "tautiin" ja sen tuovan jonkin verran luonnollista luopumista. Hankin myös uuden peiton itselleni ja lakanat. Kai näissä lakanoissa on jotain todella symbolista koska ne oli vaan pakko saada. Oli pakko saada uusi iso peitto ja lakanat siihen. Eilen myös lähettelin siskoni kanssa whatsapp viestejä jotka aina ovat olleet päiväni pelastus. Järjen ääni toiselta puolelta maailmaa - aina yhtä rehellisiä ja voimaannuttavia. Siskollani oli äärimmäisen hyvä näkökulma siihen, että miten löytää ilo takaisin elä

Kävin eilen taas kerran vyöhyketerapiassa ja siitä tullutkin ehdottomasti tämän tragedian pelastus. Olen aikaisemminkin käynyt hoidattamassa milloin mistäkin syystä - taitaa tulla 5 vuotta täyteen! Korostan tässä, että hankikaa hyvä. Ei kannata metodia syyttää siitä, jos ei ole hyvä tekijä. Puhuimme paljon siitä, että miten minun toimintamallini ja omat kokemukseni siirtyivät suhteeseen. Miten ne vaikuttivat ja miten omat reagoiminen oli näistä malleista kiinni. Olemme siirtyneet näissä tapaamisissa hillittömästä itkemisestä, toisen analysointiin ja nyt oman elämän analysointiin. Joka kerta kun palaan vyöhyketerapiasta niin tunnen itseni taas hiukan ehjemmäksi. Tosin tiedän, että seuraavana päivänä joudun nenäliinat kaivamaan esille ja itkemään. Joka kerta sama malli. Mutta siihenhän se perustuu! Nyt itketään ja mennään eteenpäin. Suosittelen tutustumaan artikkeliin On tärkeää itse, kun se on tarpeen. Kannattaa nimenomaan tustusta artikkelista löytyviin lähteisiin suoraan! Valitettavas

Huomasin aamulla töihin kävellessä miettiväni, että pitääkö vielä surra? Päivä 34 ja nyt haluan eteenpäin. Onkohan ihan normaalia vai pitäisikö tässä vielä vaikka itkeä tai tuntea jotakin? Ei kai näihin ole mitään vastausta olemassa: ei ole oikeaa tai väärää. Olen vain minä ja minun tapani mennä eteenpäin. Olen lapsesta asti ollut sellainen, että jos toinen ei ole vieressä niin menen jo automaattisesti eteenpäin. Tämä näkyi lapsena siinä, että isäni matkusti paljon. Hän saattoi olla viikon tai kaksi poissa ja minä pienenä ihmisenä jätin hänet noteeraamatta kun hän tuli kotiin takaisin. Siinä iässä viikko tai kaksi oli pitkä aika mutta elämäni rakentui kuitenkin siihen, mitä on nyt. Nyt on sama - tässä ja nyt on jotain uutta ja kipuilin. Nyt vaan elän tätä hetkeä - enkä ole koskaan osannut tarrautua tunteisiin tai muistoihin. Olisinko uskonut näin sanovani vielä 1,5 viikkoa sitten? EN! Mutta tiesin tämän piirteen itsessäni olevan ja olen sitä tässä odottanut. Se on mun selviytymiskeino.

Olen viimeksi kirjoittanut 3 viikkoa sitten! Aika tuntuu matelevan ja samalla siltä, että erosta on kulunut jo vaikka kuinka kauan. Näihin viikkoihin on kuulunut itkua, onnea, helpotusta, itkua, onnea, helpotusta ja kaikkea näiden tunteiden väliltä. Olin vielä edellisen kirjoituksen jälkeen viikon töissä ja sen jälkeen menin lääkäriin. Painoni oli ruvennut tippumaan ja koska aamuinen huono olo ei ollut menossa pois. Istuin lääkärin huoneessa ja kerroin rauhallisesti mitä oli tapahtunut. Vanhempi naislääkäri katsoi minua ja totesi, että en ole työkykyinen. Tulen olemaan aina kiitollinen tälle lääkärille koska hän ymmärsi etten turhan takia istunut hänen vastaanotollaan. Sain myös ensimmäistä kertaa elämässäni rahoittavat lääkkeet koska aamupahoinvointini oli niin massiivista. Olen näinä viikkoina saanut apua, saanut olla minä ja saannut rakentaa itseäni. Tunnen itseni etuoikeutetuksi ja tästäkin asiasta kiitollinen. Olen ollut töissä ja saanut olla sitä jatkamiseni puitteissa. Joinakin

Aamulla heräsin siihen todellisuuteen, että oli tälle päivälle sopinut treffit. En ymmärrä miksi. Kai se eilen oli hyvä idea tai ehkä enemmän sellaista, että haluan tavata ihmisiä. Mennä eteenpäin.   Peruutan kuitenkin heti ensi töikseni treffit – vetoan sateeseen. Nyt taas kaikki on ok. Tai sitten ei. Aamulla itken. Itken ihan ääneen ja yritän koota itseni. Itken aikani ja tiedän, että minun pitää lähteä tapaamaan Päiviä. Päiviä joka tuli elämääni tällä odottamattomalla hetkellä mutta josta on tullut jo yllättävän hyvä tuki. Olemme tukena toisillemme. Päivillä on saman tapaisia ongelmia. Itken ja sen jälkeen menen tunnottomaan tilaan. Olen hädin tuskin saanut syötyä aamupalaa koska ruoka ei vaan maistu. Istun ja mietin. Mietin, että on olemassa kaksi vaihtoehtoa:   1.      Otan sinuun yhteyttä ja juttelemme asiasta 2.      Hyväksyn tilanteen tälläisenä ja jatkan elämääni   Ensiksi valitsen 1. ja sitten mietin, että mitä jos sanot ei? Kaksi vaihtoehto

Herään sydämen hakkaamiseen. Se lyö – se lyö liian lujaa! Yritän katsoa sarjaa ennen kuin nousen jotta saan muuta ajateltavaa. Odotan myös kellon kulkevan koska herään nykyään liian aikaisin. Nukahdan helposti (melatoniinin avulla) ja nukun suht tasaisesti yöllä mutta aamulla herään liian aikaisin.   Kai sitä vähän jo pelkää näitä aamuja.   Päätän kävellä töihin jotta hyvä vire olisi mahdollista. Kuulokkeet päähän ja menoksi. Onpa kiva ilma ja hyvä fiilis. Pääsen töihin asti ja rupean syömään puuroa. Ei – nyt taas tökkii. Kauhea nälkä mutta kun ruokaa on vaikea saada alas. Ihan kirjaimellisesti todella vaikea saada. Turhaudun töissä ja pitkästä aikaa tulee töissä turhautuminen. Olen ollut pitkään kuin lääkkeissä – lääkkeissä jotka kohdistanut tunteet muualle ja työasiat vaan ollut jotain mikä olankohautuksella ohitetaan.   Aika matelee hiljaisen päivän takia ja kun on hiljaista niin ajatukset harhailee ja olosta tulee tukala. Mitä teet? Laitatko myöhemmin

Herään melko iloisena. Syke aika rauhallinen. Onpahan taas kummallista. Mitä tästä päivästä tulee?   Olemme aamulla vaihtaneet eiliseen viestiini liittyen muutamia viestejä. Sinä sanot, että vettä virtaa joessa ja golf sujuu. Ihmettelen taas että miksi joku noin sanoisi mutta sun kanssa on tottunut vaikka mihin. Minä kysyn, että milloin pelaat pahinta kilpailijaasi vastaan ja vastaat, että ensi tiistaina.     Töissä on hiljaista mikä lisää kaikkea tätä tuskaa ja miettimistä. Olisipa kiire! Tainnut jo sanoa niin. Lähdemme kuitenkin Anun kanssa jo ennen lounasta Marimekon outlet myymälään. Parasta shoppailua. Ajamme Herttoniemeen ja syömme. Saan sinulta viestin joka koskee, että teillä on YT:t laitettu päälle. Eivät kuitenkaan koske sinua. Pienen hetken mietin, että miksi laitat sellaisen viestin minulle. Vastaan ja jatkan shoppailua.   Miten nämä päivät menee näin hitaasti! Tuntuu jo todella julmalle ja kidutukselle.   Olen iloinen ja menen kotiin. V