34. päivä kohti tasapainoa - mitä ajattelen tänään sinusta?

Huomasin aamulla töihin kävellessä miettiväni, että pitääkö vielä surra? Päivä 34 ja nyt haluan eteenpäin. Onkohan ihan normaalia vai pitäisikö tässä vielä vaikka itkeä tai tuntea jotakin?

Ei kai näihin ole mitään vastausta olemassa: ei ole oikeaa tai väärää. Olen vain minä ja minun tapani mennä eteenpäin. Olen lapsesta asti ollut sellainen, että jos toinen ei ole vieressä niin menen jo automaattisesti eteenpäin. Tämä näkyi lapsena siinä, että isäni matkusti paljon. Hän saattoi olla viikon tai kaksi poissa ja minä pienenä ihmisenä jätin hänet noteeraamatta kun hän tuli kotiin takaisin. Siinä iässä viikko tai kaksi oli pitkä aika mutta elämäni rakentui kuitenkin siihen, mitä on nyt.

Nyt on sama - tässä ja nyt on jotain uutta ja kipuilin. Nyt vaan elän tätä hetkeä - enkä ole koskaan osannut tarrautua tunteisiin tai muistoihin. Olisinko uskonut näin sanovani vielä 1,5 viikkoa sitten? EN! Mutta tiesin tämän piirteen itsessäni olevan ja olen sitä tässä odottanut. Se on mun selviytymiskeino. Tunteista puhutaan, hankitaan apua ja sitten päästetään irti.

Jokainen meistä on kuitenkin erilainen ja käsittelee tunteensa eri tavalla. Kukaan meistä ei ole sanomaan mikä tapa on oikea tai miten se pitäisi tehdä. Koin vielä muutama viikko sitten huonoa omaatuntoa siitä, että tein kaiken väärin. Olin yhteydessä ja halusin jutella hänen kanssaan. Tein kuitenkin niin kuin minä halusin ja eikö elämässä tärkeintä ole, että voi itse sanoa tehneensä niin kuin haluaa. Kauheaahan se olisi jos iltelehden artikkelia tai Facebookin naistenhuonetta pitäisi uskoa ennemmin kuin itseään. Eikö?

Mitä ajatelen tänään sinusta? Inhoan, rakastan, en enää välitä. Kaikkea tunteita maan ja taivaan väliltä. Mitä sitten huomenna? Noh, sen näkee huomenna mutta minäpä aijon olla tässä hetkessä ja nauttia. Nauttia kotona olosta, ihmisistä jotka ovat lähellä ja tavoitettavissa ja tällä hetkellä tasapainoisesta olosta.


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pään sisällä käytyjä keskusteluita - viha ystäväni ja samalla viholliseni

Kuva
  Olen viimeiset päivät käynyt keskusteluja kanssasi pääni sisällä. Keskusteluita joissa sanomme asioita toisillemme.    Olen niissä ärtynyt - en vihainen vaan sanon asioita jotka haluan ulos itsestäni. Sanon, että sinulla ei ole oikeutta kertoa, että meidän suhde ei onnistunut kun mielestäni sinä olet se joka ei onnistunut. Kuulostaa raa-alle ja julmalle mutta siltä se tuntuu. En jaksa tai halua enää olla se joka ymmärtää. Ymmärtää että on vaikeaa, ymmärtää kaikilla olevan ongelmia ja ymmärtää....ymmärtää... ja ymmärtää. Oksennan kohta jos joku vielä pyytää ymmärtämään - nope, nope ja EI.  Keskusteluissa myös pyydän sinua katoamaan elämästäni lopullisesti ja kantamaan oman vastuusi asioita. Pyytämään anteeksi minulta. Pitää muistaa, että minä pyysin jo sinulta anteeksi. Anteeksi omaa osaani ja sitä, että en osannut helpottaa oloasi. Anteeksipyyntöni oli vilpitön ja tarkoitettu sinulle. Itse olen vain saanut kommentin, että ei kai tässä syyllisiä etsitä. Eihän anteeksipyyntö sitä tarko
Lue lisää

50 . päivä - Taas jätetty!

Kuva
Olen huomioinut kaveripiirissäni aikaisemmin, että asioista puhuvat jäävät jossain vaiheessa yksin. Olen jopa kuullut ystäväni sanovan, että toisen ystävän tulisi päästä katkeruudestaan irti ja kuinka vaikeaa on enää kuunnella hänen juttujaan.  Itselläni on koetuksella luottaminen muihin ihmisiin. Siskoni ei lähettänytkään whatsapp viestiä kun oli luvannut joten ajatellin tehneeni jotain väärin. Hulluako? No kyllä. Ihminen joka ei koskaan ole aikaisemmin tälläisiä pohtinut joutuu nyt tilanteeseen, että luulen olevani syypää kaikkeen.  Joudun joka kerta kohtaamaan tunteeni siitä, että tulenko taas jätetyksi äkkinäisesti. Se ei ole hauskaa ja kannattaa muistaa, että tälläinen tilanne on rationaalisesti ajateltuna ihan selviö mutta kenenkään mantrat ja leikkimiset toisen tunteilla ei ole sellaista mitä nyt kaipaisin.  Olen välillä oikein vihainen, että eikö ihmiset ymmärrä miltä tuntuu! Pitääkö tästäkin sanoa! Helvetti eikö aikuiset ihmiset osaa olla aikuisia! Mutta kuka nyt on jättämässä
Lue lisää

1.päivä – haluan koiran!

Kun toinen jättää ja ei itketä – olenko tunteeton? Tuleeko kyyneleet jossain vaiheessa? Koko eilisen päivän ja tämän päivän on ollut oksettava olo ja syöminen tuntuu tuskaiselle. Nälkä on mutta en vaan saa syötyä kunnolla. Välillä kylmät väreet kulkee koko kehon läpi. Kirjoitin jääkaapinoveen lappuja itselleni. Joka kerta kun menen jääkaapille niin näen viestit jossa yksi kehoittaa itkemään kun siltä tuntuu, toinen lappu kertoo, että ajan kanssa mennään tästäkin yli, kolmas lappu kehoittaa miettimään itseään ja sitä, mitä itse haluaa. Viimeinen ja tärkein lappu kertoo sen, että ei kannata haikailla sellaisen ihmisen perään joka ei sinua halua. Heräsin tänään aamulla lyhyiden yöunien jälkeen – kun lähdit kahden aikaan yöllä niin menin nukkumaan mutta nukuin pienissä pätkissä ja näin omituisia unia. Ensimmäinen asia joka mielessä oli aamulla, että nyt voin hankkia koiran. Itsekin teki mieli nauraa koska kuka miettii suhteen päättymisen jälkeen ensimmäiseksi k
Lue lisää