4. päivä – en oikein tiedä

Eilen illalla kuuntelin Eckhart Tollen Youtube videoita ja rupesin kuuntelemaan hänen ensimmäistä kirjaansa. Paljon asiaa mutta hyvää asiaa. Näiden oppien avulla pääsin yön yli – vaikka heräsin yöllä ja asiat rupesi pyörimään päässä niin ymmärsin, että minun pitää ulkoistaa itseni ajatuksistani. Ajatukseni ei tue olemistani, ne hallitsevat minua ja saavat ajatuksia päähäni.

Herään hiukan positiivisemmin kuin aikaisemmin. Vatsa ollut sekaisin koko yön mutta heti kun ajatukset rupeavat olemaan pois tästä hetkestä yritän saada itseni kasaan ja takaisin tähän hetkeen.

Olo ei ole tosiaan yhtä ahdistava tai oksettava kuin aikaisempina aamuina. Tartun siihen edistykseen. Pieni edistys mutta edistys kuitenkin.

Pohdin eilisiä ajatuksia ja mietin kirjettä jota rupesin sinulle kirjoittamaan. Se tuntuu nyt ehkä naiville ja omituiselle. Miksi haluaisin olla ystäväsi tai antaisin taas sinulle mahdollisuuden valita, miten tästä mennään eteenpäin? Tämähän se ongelma on aina ollut! Paskat! En todellakaan. Haluaisin kuitenkin sinut nähdä. Haluaisin jäsennellä kanssasi asiaa ja tuoda esiin omat kantani ja syyt miksi näin kävi.

Haluan toimia, en halua vaan olla vaan mennä eteenpäin. Totean, että näin sen pitää olla. Miten uskaltaisin ottaa sinuun yhteyttä? Ehkä vaan laitan viestin ja katson mihin se johtaa.

Siskoni on sanonut, että sinä lähdit joten sinun pitäisi ottaa minuun yhteyttä. Tiedän kuitenkin, että olet sulkeutunut introvertti joten sitä päivää odoteltaessa, että minulle viestiä laittaisit. Mieluummin olet yksin ajatustesi kanssa ja luulet asioita sen sijaan, että minulta kysyisit minun näkökulmaa.

Pohdin – pitäisikö? Uskaltaisiko, Mitä apua siitä on? Auttaisiko se minua?  

Saan vihdoin kiinni siitä, mistä Eckhart Tolle puhuu. Asian hyväksymisestä ja hetkessä elämisestä. Hän sanoo kirjassaan, että vaihtoehtoja on aina ja päätän tarttua tähän valintaan mutta samalla siinä tulee taakka, että minun pitää hyväksyä mitä se tuo tullessaan. Kuulostaa helpolle mutta samalla se on haastavaa – mitä jos et halua samoja asioita, et halua nähdä vaikka minua, et halua olla ystävä. Totean, että koska hetki on tässä niin aijon olla siinä. Pelkäämättä tulevaa ja toteamalla, että sitten hyväksyn sen mitä tulee.

Laitan sinulle vihdoin viestiä ja kerron, että voisin tuoda sinulle tavaroitasi ja ehkä voisimme erota ystävinä ja vielä ehkä jutella. Arvostaisin sitä. Laitat takaisin viestiä, että voisit tulla käymään jo vaikka tänään. Naurattaa koska viestissä lukee, että meillä oli keskustelu. Oli vai?

Sovimme kuitenkin sunnuntaista lopulta.

Saan syötyä ja syön jopa herkkuja. Olo tuntuu paremmalta ja paranee vaan iltaa kohden. Pakko pysähtyä miettimään, että miksi? Mikä tämän olon kohentumisen tekee ja samalla tunnen itseni omaksi itsekseni pitkästä aikaa. Se, että et ole tässä nukkumassa tai olemassa ei ole se ongelma joka ahdistaisi mutta se että en sinua näkisi enää koskaan taitaa ahdistaa. Mietin myös, että haluanko palata yhteen? En halua ja muistan monet hyvät tapaukset jotka tulee mieleen kun olit tammikuussa Espanjassa kuukauden. Se oli loppuajasta kivaa. Et ollut tässä mutta olit kuitenkin viestin päässä.

Sitä voisin tahtoa myös tulevaisuudelta. Sinut siihen kuitenkaan, ettei siinä olisi. Onkohan se liian paljon pyydetty?

Joudun toteamaan, että en ole tänään itkenyt. Tuntuupa hyvälle. Ensimmäinen päivä kun en ole itkenyt – juhlin sitä tänään ja olen siitä tyytyväinen. Edistystä – kirjoitan jopa siskolle joka on myötäelänyt ja neuvonut toisesta maasta, kilometrien ja kilometrien päästä.

Maailmaa jatkaa siis todellakin pyörimistään. Tässä hetkessä on todellakin jotain hyvää ja kaunista. Tunteet ja tunnetilat on vain minun päässäni ja minä olen ne kuvitellut. Minun pitää vaan tiedostaa, että oma tunteeni ei ole sama kuin minä. Olemme erillisiä ja tunteeni ovat välillä väärässä.

Kun pääsen tästä viikosta rupean ehkä kirjoittamaan siitä, mikä meidän tähän ajoi. Ehkä pystyn jotain oppimaan. En tiedä – en elä tulevaisuudessa vaan tässä hetkessä.

Ilta tulee ja tähän iltaan on mahtunut vielä oman ärtymyksen kyseenalaistamista ja pohtimista mistä asioista saa olla vihainen. Tulen siihen tulokseen, että kyllä saa! Kun tämän totean niin loppu ilta menee taas paremmissa merkeissä ja melkein odottaa nukkumaan menoa – ei tarvitse miettiä.

Viimeinen ajatus illalla on, että huomenna pidän leffaillan! Herkkuja ja elokuva jota vain itse haluaisin katsoa! Tyttöelokuva!

Hyvä minä pienestä edistymisestä ja hyvää yötä mulle. Nauramme äidin kanssa vielä sängyssä pitkään. Nauramme elämälle ja kariutuneelle suhteelle. Tekee hyvää nauraa ja vielä äidin kanssa. Kukaan ei ole koskaan liian vanha tarvitsemaan äitiään. Äiti nukahtaa ensiksi ja minä vasta paljon sen jälkeen.