6. päivä – kohtaaminen sun kanssa ja viimeinen ”surkuttelu” päivä

Aamu – taas! Nukuin ja nukuin hyvin. Heräilin kyllä aamuyöstä mutta nukahdin uudelleen. Herään 7 aikoihin ja herään onneen. En ole ahdistunut vaan herään mielelläni. Lyhyt Eckhart Tollen video ja meditaatio kahvin kera. Tällä pääsee jo siihen asti, että lenkille on hyvä mennä.

 

Kävelen ja juoksen, kävelen ja juoksen. Vaikka kello on vasta vähän ja on aamupäivä niin silti lämmin. Ajatukset juoksee mukana. Hienoa antaa niiden vain lentää ja mennä eteenpäin. Suurin osa on varmasti sellaisia ajatuksia, että mitä haluan sinulle sanoa. Hyvä mieli koko ajan. Ihanaa pitkästä aikaa.

 

Kotona tuntuu hyvälle ja katson eilen kesken jääneet elokuvat. Syön ja luen paljon erilaisia materiaaleja. Samalla rupeaa hiukan jännittämään se hetki kun tulet. Mitä jos se on ihanaa tai mitä jos on kamalaa? Mistäs minä tiedän.

 

Päivää kuvaa vaan se, että kaikki on rauhallisempaa kuin aikaisempina päivinä. Välillä tulee tuntemuksia ja välillä taas nautin rauhallisuudesta – jostakin käsittömättömästä rauhasta. Mietin että miksi haluan sanoa sinulle, että välitän sinusta. Haluanko sinut takaisin? Haluanko vain sanoa sen mitä ajattelen. Ehkä kaikkea näitä mutta mitä sitten? Miksi minun pitäisi tunteita padota? Sen takia, että se on alentavaa tai noloa? Miksi mun tunteet olisi noloja kun ne eivät ole. Päätän sanoa sen minkä haluan, kun tulet. Saan sillä ehkä rauhan itselleni. Minä en ollut se joka halusi suhteen päättää tai erota niin miksi yht äkkiä väittäisin. Väittäisin, että inhoan sinua kun kuitenkin tykkään sinusta. Ei käy minun järkeeni.

 

Kun saan sinulta viestin niin sydän hyppää kurkkuun. Varjele! Nytkö? Onko pakko?

Hiukan myöhemmin tulet ja se tuntuu aluksi oudolle. Istut pieneksi hetkeksi, istut juttelemaan ennen kuin lähdet pelaamaan golffia.

 

Kysyt miten menee ja vastaan kovin rehellisesti, että hyvin ja huonosti. En tiedä itsekkään. Juttelemme ja kerron olevani sinun kanssa eri mieltä. Yht äkkiä kaikki rupeaa tuntumaan paremmalle, jännittää hiukan kertoa niinkin avoimesti omista tunteistaan.

 

Eroamme niin, että käymme vielä keskustelun siitä, että voiko toiselle laittaa vielä viestiä ja missä menee raja. En ehkä vieläkään tiedä varsinaisesti mutta se on sitten tulevaisuudessa se tieto. Nyt ollaan tässä ja nyt. Sovimme, että viestiä voi laittaa ja sanot vielä lähtiessä, että seuraavaan keskusteluun. Tuntuu hyvälle. Olo on rauhallinen ja samalla energinen.

 

Koska en halua mennä omien tunteideni kanssa metsään tai uskotella itselleni mitään sellaista mikä ei olisi totta niin peilaan koko ajan niitä siihen, että kuvittelenko meidän palaavan yhteen. En mielestäni ja huomenna taas vähemmän ja ehkä sitä seuraavana päivänä vielä vähemmän.

 

Päätän, että en ainakaan seuraavaan kahteen viikkoon sinulle viestiä laita. Tuskin sinäkään minulle. Ehkä olemme nyt tässä ja kohdanneet meidän lopun ja samalla kumpikin jotain uutta. Ainakin eroamme ystävällisissä merkeissä.

 

Huomaan, tänään miten paljon olemme käsineet ahdistuksesta kumpikin. Se on muuttanut meitä kumpaakin ja nyt ehkä taas tunnen itseni paljon paremmin. Tykkään tästä minästä joka suhteutuu rennosti, huomista pelkäämättömänä ja uskaltaa sanoa toiselle jotain sellaista joka asettaa minut herkäksi. Tiedän itseni ja kovaa minusta ei saa tekemälläkään vaan haluan olla se joka on valmis ottamaan ”leap of faith” tyyppisen askeleen. Askeleen johonkin uuteen pelkäämättä sitä.

 

Se on jännä mitä asioita muistaa. Muistaa esimerkiksi sen, että olen saattanut aamuisin tai öisin katsoa häntä ja todeta, että miten hiton seksikäs mies mulla on. Sitä tulee ikävä! Tai miten rakastin halata selkää. Ah, sellaista halausta ei voi feikata.

 

Lupaan itselleni, että jos nurkat ahdistaa niin lähden ulos. Vaihtoehtoja löytyy ja nyt aijon käyttää niitä hyväkseni.

 

Huomenna töihin ja arkeen kiinni!