8. päivä – Tinder! En ole valmis! Anteeksi miehet!

Juu, se aamu tuli taas ja meni se nyt paremmin kuin aikaisemmin. Huomaan, että olt vielä eilen laittanut viestiä jossa sanot, että minun pitäisi kertoa sinulle kun voit tulla spinni tunnille. Ihmettelen, että eikö tässä nyt ole jo tästä keskusteltu ja tämän pitäisi olla selvää. Noh, laitan sinulle viestiä, että eikö me mahduta samalle spinni tunnille ja vastaat, että vanha voimassa jos ei muuta sovita. Häh? Ok, sovitaan, että mahdutaan. Ärsyttää hiukan tämä viestittely. Vedän rajan siihen, että sanon suoraan ja sen jälkeen, että palataan! Eli piste. Nyt ei enää sun pyörittämistä. Se loppuu!

 

Ei itkua, töihin mentiin ja hommia riittää. Onkohan pahinta se jos ei ole tarpeeksi töitä koska se on tulevina viikkoina edessä.

 

Olen hyvällä tuulella ja kaikki tuntuu seesteiselle. Seesteinen on hyvä sana kuvaamaan tilannetta. Juu, ei paljon kannattaisi olla seesteinen. Saamme Anun kanssa loistoidean asentaa Tinderin ja tehdä minulle profiilin. Tuntuu hyvälle idealle. Naureskelemme ja olemme sitä mieltä, että mun aika mennä eteenpäin. Ei edes tunnu siltä, että olisi liian aikaista. Miehet laittaa viestiä ja matchejä syntyy kuin tatteja sateella!

 

Vähän töitä ja vähän Tinder keskusteluita. Epätodellinen olo. Hauskaa!

 

Pakko kuitenkin poikkaista keskustelut ja lähteä siskontytön luokse. Odotan sitä, koska tiedän hänen olleen myös omien parisuhdeongelmien kanssa vuoden alussa. Haluan kuulla lisää! Keskustelemme ja juomme kahvia. Opin hänestä paljon sellaista mitä en koskaan ole 31 vuoden aikana oppinut! Hienoa nähdä miten kiva ja itsensä tunteva hänestä on tullut. Puhumme parisuhteista, koirista, töistä ja mitä mieleen tulee. Tuntuu hyvälle kun lähden kotiin päin ajelemaan.

 

Kun ajan kotiin tulee taas palakurkkuun. Tuntuu oudolle. Taas tätä! Tuntuu pahalle kun mietin Tinderiä – johdan miehiä harhaan ja samalla kun olen väsynyt niin tuntuu siltä, etten jaksa keskusteluita. Nyt sitten ahdistaa enemmän.

 

Äiti! Soitan äidille kun pääsen kotiin. Nyt tuntuu siltä.

 

Äidin kanssa ei yleensä kestä kauaa kun mun kyynelkanavat aukeaa. Sitten mennään taas. Huudan, ihmettelen ja sanon suoraan. Mitäpä muutakaan voi odottaa. Olen vihainen kaikille. Haluan vastauksia ja haluan, että joku kertoo miten tämän pitää mennä.

 

Pelottavaa kyllä – löydän Facebookin naisten ryhmästä kirjoituksen joka voisi olla mun kirjoittama. Häh, onko tää joku epidemia meihillä? Siis mitä helvettiä. Monet naiset kirjoittaa, että mies yht äkkiä jättänyt naisen vaan koska ahdistaa! Helvetti sentään – onkohan tää joku koronan esiaste?

Paljon hyviä neuvoja ja sitten niitä joita en halua ymmärtää ja sisäistää. Ei ehkä ole vielä aika.

Välillä tuntuu, että kaikki on hyvin ja sitten taas siltä, että olen sekaisin päästäni. Mutta miehet ja kaikki ne omituiset ihmiset jotka vaan päättää erota ja ilman selityksiä – hävetkää!

 

Nyt taas itkemisen jälkeen tuntuu kaikki hyvälle. Ehkä nyt nukkumaan!