Erokirje teille jotka elämästäni lähtee

Kirjoitan teille kaikille jotka tämän eron myötä lähdette elämästäni. Olette olleet pitkään elämässäni mutta nyt on aika mennä eteenpäin. Erillään. Myöntää, että emme tue toisiamme vaan näin erillään on hyvä.

Kun kuulin (53 tai 54 päivää sitten), että olo helpottaa uskoin mutta taas en kuitenkaan uskonut. Nyt ei enää lasketa päiviä kun siihen ei ole tarvetta. Tänään olen huomannut, että elämä voittaa ja voin sanoa todella päässeeni eteenpäin. Elämä maistuu taas elämälle. Sain eilen jotain päätökseen - sain jonkinlaisen tilinpäätöksen tehtyä oman elämäni kanssa. Ja se tuntuu hyvälle.

Olenko vielä selvillä vesillä erosta? En - en todellakaan mutta hiton paljon voimaantuneena ja tasapainoisena. Opettelen nyt asioita jotka ehkä olisi pitänyt jo osata meidän parisuhteenaikana mutta nyt opettelen niitä 38. vuotiaana.
Itse tiedän aloittaneeni tämän matkan jo meidän parisuhteen aikana mutta nyt saan sen päätökseen. Yksin. Ehkä aikaisemmin kuvittelin meidän tekevän sen yhdessä.

Eilen ymmärsin monia sellaisia asioita jotka ovat seuranneet koko elämän ajan eri suhteissa ja mikä hienointa, että nyt osaan ne hahmottaa ja ehkä jopa korjata asiaa omalta kohdaltani. Olen jokaisessa suhteessa katsonut tilannetta liian pitkään ja hyväksynyt liiaksi toisen ihmisen haasteita. Tämä on johtanut siihen, että jokainen näistä henkilöistä on kertonut minulle minkälainen minä olen ja arvatkaa mitä? Kaikki nämä henkilöt eivät ole tehneet sitä auttaakseni minua eteenpäin vain tekemällä minut pienemmäksi. Valitettavasti sinäkin kuuluit näihin. Tarkoituksesi  ei ollut saatella minua paremmaksi ihmiseksi kertomalla, että toimin väärin tai teen väärin. Tarkoituksesi oli osoittaa minun olevan jotenkin virheellinen koska niin todennäköisesti itsesi.

Olen eron myötä poistanut myös nämä kaksi muuta ihmistä elämästäni ja nyt tuntuu hyvälle! Poistamisella tarkoitan heistä irtipäästämistä - asioiden käsittelemistä sille tasolle, että voin unohtaa ja mennä eteenpäin 💛 Toivotan teille kaikille hyvää matkaa omassa elämässä ja teille viisaita päätöksiä jotka tukevat omaa olemistanne ja omaa elämäänne. Minä löysin oman akilleenkantapään ja nyt yritän tehdä sille jotain.

Rakkaudella minä

ps. aijon keskittyä joogaamiseen, liikkumiseen, syömiseen (myös herkkujen) ja elämästä nauttisimiseen. Tämän lupaan itselleni!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pään sisällä käytyjä keskusteluita - viha ystäväni ja samalla viholliseni

50 . päivä - Taas jätetty!

1.päivä – haluan koiran!